Miliseum (avautuu 2013)
Skillingaryd
Ruotuväkiarmeijan joukko-osastot kerättiin 1700- ja 1800-luvuilla vuosittain harjoituspaikoilleen, jotka sijaitsivat usein laajoilla avoimilla nummilla. Aluksi joukot majoitettiin telttoihin, mutta 1800-luvulla rakennettiin vähitellen useita puurakennuksia - upseeri- ja aliupseerikerhoja, vartio- ja pidätystiloja. Vuosisadan loppupuolella alettiin myös rakentamaan ruokailuhalleja ja ns. leirimajoja, joihin joukot majoitettiin. Eräs parhaiten säilyneistä leiripaikoista on Skillingarydin nummella, joka oli Jönköpingin rykmentin harjoituspaikka. Myöhemmin rakennettiin myös ampumarata Smålannin tykistörykmentille nummen yhteyteen. Erästä jäljellä olevaa leirimajaa kunnostetaan nyt museoksi tämän kaksisatavuotisen sotilaallisen toiminnan muiston ylläpitämiseksi. Tässä sotamuseossa tullaan myös esittelemään muita Smålannin joukko-osastoja sekä pioneerijoukkoja ja linnoitustoimia. Museon arvioidaan olevan valmis avattavaksi suurelle yleisölle vuonna 2013.